Iloa, jännitystä ja suuria tunteita

Tiesikö Leevi Vuorinen vuonna 1938 elokuvateatteria perustaessan että Kannuksesta tulisi kaupunki? Uusi elokuvateatteri oli kaupunkimaisen komea, sen tunsi jo ulkoakin kun katseli seinän lasikaappien elokuvajulisteita ja talon katolla loistavia pallovalaisimia. Vähän kuin suuri maailma olisi tullut kylään ja näyttänyt vilauksen Hollywoodin loistosta tai maisteri Särkän ja Suomi-Filmin kansallisesta kimalluksesta.

Niskavuoren naisista se alkoi

Tapaninpäivän 1938 avajaiselokuva oli vastavalmistunut Valentin Vaalan Niskavuoren naiset. Sen sisältö saattoi joitakin arveluttaa, olihan Niskavuoren isännällä salasuhde kansakoulun opettajattareen.

Sotien aikana elokuvat toivat lohtua ja vaihtelua harmaaseen arkeen. Ulkomaisia elokuvia ei juuri ollut tarjolla, mutta kotimaiset Kulkurin valssi tai Katariina ja Munkkiniemen kreivi karkoittivat surun kauemmaksi.

1946 uudeksi teatterinpitäjksi tuli Evald Parkkinen ja teatteria pyörittämässä oli koko perhe. Myöhemmin, 1960-luvun alussa teatterintoimintaa jatkoi Evaldin poika, Esko Parkkinen.

Muutoksia ja uusia haasteita

Vuosikymmenten aikana elokuvateatterin suosiosta on tullut kilpailemaan niin televisio, videot kuin DVD ja kotiteatterit.

Puolen vuosisadan toiminnan jälkeen 1988 elokuvateatterille tulivat jälleen uudet omistajat, Terttu ja Veikko Väntänen. Teatterin julkisivu palasi lähemmäksi alkuperäistä, myös aula ja yleisö-WC:t saivat uuden ilmeen. Nyt, teatterin lähestyessä 70 vuoden ikää on sillä historiansa viides omistaja, Karhu ja Tähti Osakeyhtiö ja Jussi Väntänen.

Koivu ja Tähti elokuvateatteri on maakunnan vanhin, mutta samalla myös nykyaikaisin elokuvateatteri. Uusi projektori ja pitkäesityslaitteet, digitaalinen äänentoisto ja uusi, suurempi valkokangas sekä uusitut istuimet takaavat että Koivu ja Tähti elokuvateatteri on palvelutasoltaan tätä päivää. Laadukas videoprojisointi, hyvät tietoliikenneyhteydet, langaton verkko ja muu av-varustus valmistavat jo tulevaisuuden haasteeseen: digitaaliseen projisointiin. Muutokset siis jatkuvat.

Se olennaisin elokuvateatterissa ei kuitenkaan ole muuttunut: elokuvan katsominen yhdessä toisten kanssa on edelleen yhtä hauskaa, jännittävää tai muuten koskettavaa kuin aina ennenkin.

Tervetuloa oikeisiin elokuviin!

Elokuvateatteri on perustettu vuonna 1938 ja se on toiminut keskeytyksettä jo 67 vuotta. Teatteria on ajanmukaistettu vuosina 1988, 1993, 1998 ja 2005. Teatterissa on 103 paikkaa ja digitaalinen Dolby Digital surround EX -äänentoisto.

Ohjelmisto vaihtuu perjantaisin.